Olen opetellut rohkeutta
Jo pienestä tytöstä lähtien minulla oli rohkea pikkuveli, joka kävi puolestani hakemassa minulle kavereita, kun olin liian ujo itse uskaltautuakseni. Pitkään pakotin äidin soittamaan tärkeitä puheluita ja asioimaan ostoksilla kun en itse uskaltanut puhua kenellekkään. En puhunut jos minulle ei puhuttu ensin. Minulla oli aina vain yksi kaveri, koska en viihtynyt ryhmissä. Koulussa esitelmät ja suurelle joukolle puhuminen on aiheuttanut pahoinvointia. Olen mielummin kuunnellut ja tutkinut ihmisiä, jotta pystyin mukauttamaan käyttäytymistäni ihmisen mukaan. Vasta kun valmistuin ja lähdin työelämään aloin pakottamaan itseäni pois mukavuusalueelta ja olemaan reipas työkaveri, joka uskaltautui puhua ensin. Huomasin, että aloin pikkuhiljaa tulla ulos kuorestani ja olemalla oma itseni myös tuntemattomien kanssa. Löysin itsestäni uusia puolia.
Edelleen pienennän itseni ryhmätilanteissa ja pelkään aloittaa keskustelua uusien ihmisien kanssa, mutta vain siksi, että minulle on tullut pelko mokaamisesta. Jos sanonkin jotain väärin. Jos ajatellaankin, etten ole hyvä tyyppi. Jos annan itsestäni väärän kuvan. Jännää miten ihmisten ajatusmaailma muuttuu...
Olipa kerran LinkedIn Afterwork Helsinki
Olipa niitä kerran myös kaksi!
Kun aloitin harjoittelun Network & Growthilla olin taas palannut pieneen kuoreeni, koska en ollut enää tutun ja turvallisen äärellä ja olin täysin noviisi uudella alalla. Minua täytyi rohkaista useampaan otteeseen olemaan oma itseni ja silti ajattelin olevani huono.
Minulle oli muodostunut jonkin näköinen somepelko yhtäkkiä ihan tyhjästä samoista aiheesta kuin mainitsin ylhäällä. Mietin todella monta minuuttia miten sanon tai muotoilen haluamani lauseet jos haluan kommentoida johonkin ja usein jätän mielummin kommentoimatta, koska en halua vastata kommentoinnin seurauksista. Entä jos joku vaikka vastaisikin minulle ja joutuisin puhumaan jonkun kanssa!
Niin kuin sanoin, hassua miten ihmisen mieli voikaan muuttua. Kuukausia myöhemmin olen uskaltanut painaa "connect" nappia useamman kerran ja verkostoitua ihmisten kanssa.
Olin kuvaajan roolissa kahdessa LinkedIn Afterwork Helsinki- tapahtumassa ja niissä on tarkoitus verkostoitua uusien ihmisien kanssa ja luoda asiakassuhteita. Minua tämä ahdisti. Yllättyneet käsi pystyyn! Piilouduin kameran taakse ja pakoilin ystävällisen näköisiä ihmisiä ja nyt jälkeenpäin minua naurattaa. Heti kun pääsin kuvaamaan ihmisiä, ohjaamaan heitä, olemaan "ammattilainen" asiassa, mikä oli heille vierasta tajusin, että nämä on ihan yhtälailla ihmisiä kuin minäkin. Heitäkin jännitti olla kameran edessä ja minä sain heidät rentoutumaan. He ovat ehkä ammattilaisia myynnissä, markkinnoinnissa tai heidän tehtävä on ylipäätään keskustella tuntemattomille ihmisille ja näin he auttaisivat minua olemaan rennompi. Näin kävi. Pelko, ahdistus, jännitys katosivat täysin ja aloin toisen tapahtuman jälkeen taas tulla ulos kuorestani. Näissä tapahtumissa ei ole tarkoitus pönöttää, näissä tapahtumissa ollaan yhtä ja kaikki tasa-arvoisia. Miksi olisi siis syytä jännittää. He ovat tulleet siksi, että saisivat tutustua juuri minuun ja sinuun.
Palatakseni kysymykseen voiko ujo ihminen verkostoitua?
Ainakin sitä voi harjoitella ja ehkä joku päivä se ei enää tunnu niin pelottavalta :)
